Mia Hautala
Ojahuhtalantie 19
29600 Noormarkku
(Pori)
FINLAND
tel. 0400-013430
Email: mia.hautala@gmail.com
Rotumääritelmä
(Hyväksytty: FCI 3.12.1992, käännös SKL-FKK 8.3.1995) Alkuperämaa: Japani Lyhyt historiaosuus: Japaninpystykorvan sanotaan polveutuvan suurikokoisista valkoisista saksalaisista pystykorvista, joita tuotiin Japaniin vuoden 1920 tienoilla Siperian mantereen ja koillis-Kiinan kautta. Noin vuonna 1921 rotu esitettiin ensimmäistä kertaa koiranäyttelyssä Tokiossa. Myöhemmin, vuonna 1925, Kanadasta tuotiin kaksi paria valkoisia pystykorvia. Vuoteen 1936 mennessä koiria oli tuotu Kanadasta, USA:sta, Australiasta ja Kiinasta. Lopulta niiden jälkeläisiä risteytettiin keskenään, jotta saataisiin aikaan uusi, parempi rotu. Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 Japanin Kennelklubi laati yhdenmukaisen rotumääritelmän, joka on ollut voimassa tähän päivään saakka. Yleisvaikutelma: Japaninpystykorva on runsasturkkinen ja väriltään puhtaanvalkoinen. Sillä on terävä kuono, kolmionmuotoiset pystyt korvat ja selän päälle kaartuva tuuheakarvainen häntä. Rotu on kestävä ja kokonaisuudessaan hyvin tasapainoinen. Sen sopusuhtainen kauneus ilmentää tälle rodulle tyypillistä eloisuutta, arvokkuutta ja tyylikkyyttä. Tärkeitä mittasuhteita: Säkäkorkeuden suhde rungon pituuteen on 10:11. Pää Kaula: Kohtuullisen pitkä, kaulalihakset hyvin kehittyneet. Runko Häntä: Korkealle kiinnittynyt, kohtuullisen pitkä ja selän päällä kannettu. Raajat Liikkeet: Nopeat ja tehokkaat. Karvapeite Koko Virheet: Kaikki poikkeamat edellämainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna virheen vakavuuteen. Hylkäävät virheet: Huom. Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneena kivespusseihin.
|